Maakunnasta löytyy jo monipuolisesti luontohyvinvoinnin palveluita. Paikalliset ammattilaiset opastavat esimerkiksi luonnossa liikkumisessa tai tarjoavat erilaisia luontoon perustuvia elämyksiä, tekemistä tai terapiaa.
Etelä-Savossa luonto on merkittävä hyvinvoinnin lähde. Monimuotoiset metsät ja laajat vesistöt ovat Etelä-Savon rikkaus. Maakunta on pinta-alaltaan Suomen metsäisin. Täällä saamme nauttia myös Saimaasta, joka on Suomen laajin ja monipuolisin vesistöalue.
Tarvitsemme luontokosketusta ja luontoa ympärillämme terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Etelä-Savossa esimerkiksi hyvinvointialue Eloisa ja alueen yrittäjät vievät tutkimustietoa luonnon terveysvaikutuksista käytäntöön.
Etelä-Savo tähtää alueena luontoterveyden edelläkävijäksi, jossa luontohyvinvointi on otettu osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltosysteemiä. Maakunnasta löytyy myös useita luontohyvinvoinnin palveluita, joissa käytetään erityisiä luontolähtöisiä menetelmiä hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseen.
Tarjontaa on monipuolisesti vapaa-ajan asukkaille, paikallisille ihmisille, yhteisöille ja yrityksille. Luontohyvinvoinnin palveluissa voi virkistyä, kuntoutua tai tiimiytyä. Maakuntaan kehitetään ja syntyy koko ajan myös uutta luontohyvinvointiin, terveysmatkailuun ja Green Careen liittyvää liiketoimintaa. Yrittäjille luonnon arvo asiakastyössä on merkittävä.
Kaikki eivät pääse tai pysty menemään luontoympäristöön omin voimin. Siksi on tärkeää, että on olemassa ammattilaisia, jotka voivat auttaa luontohyvinvoinnin lisäämisessä ja poistaa kynnyksiä lähteä luontoon.
Moni palvelu hyödyntää nimenomaan paikallista järviluontoa ja metsää. Luontohyvinvoinnin ammattilaiset opastavat esimerkiksi luonnossa liikkumisessa tai tarjoavat erilaisia luontoon perustuvia elämyksiä, tekemistä tai terapiaa. Kun altistuu luonnolle yhdessä ammattilaisen kanssa, voi myös nauttia tehokkaammin luonnon terveyshyödyistä.
Kaikki luontoyrittäjät eivät toimi konkreettisesti metsässä, vaan ammentavat luonnosta esimerkiksi uusinta teknologiaa käyttäviin palveluihinsa.
Myös luonto hyötyy palveluista. Luontohyvinvointipalveluita tehdään kestävästä näkökulmasta, jossa tähdätään monimuotoisen luonnon säilyttämiseen ja vahvistamiseen. Monimuotoisen luonnon hyvinvoinnin turvaaminen on huolehtimista myös omasta hyvinvoinnistamme.
Artikkelin sitaattinostot on poimittu eteläsavolaisilta luontohyvinvointiyrittäjiltä.
Kirjoittaja on luonnosta lumoutunut LISÄ-hankkeen TKI-asiantuntija.